YHDISTYSlogo_erotin.png

Hyvinkään käyttökoirat ry on 1952 perustettu Hyvinkäällä toimiva suomenpalveluskoiraliiton (SPKL ry) alainen palveluskoirayhdistys.

Yhdistyksen ensisijaisena tavoitteena on tarjota jäsenistölle koiraharrastamiseen sopivat puitteet ja välineistön tottelevaisuuskentälle, kuin myös neuvotella maanomistajien ja metsästysseurojen kanssa maastojen käytöstä palveluskoirien maastoharjoitteluun.

Yhdistyksemme järjestää itsenäisesti sekä yhteistyössä eri eläinkoulutusyrittäjien kanssa vuoden aikana useampiakin koirankouluttamiseen liittyviä koulutustilaisuuksia. Nämä tilaisuudet ovat pääsääntöisesti maksullisia, mutta yhdistyksemme jäsenille osallistumismaksu on edullisempi kuin ulkopuolisille.Tarkemmat ajankohdat ja teemat löytyvät kalenterista.

Koiraharrastus ei olisi koiraharrastus ilman koiraleirejä. Pyrimme järjestämään vuoden aikana vähintään yhden intensiivileirityksen joihin on pyydetty kunkin leirin teemaan asiaan vihkiintynyt kouluttaja.

Järjestämme vuosittain myös palveluskoirakokeita ja olemmepa aikaisemmin (viimeeksi vuonna 2012 ja 2014) järjestäneet palveluskoiraliiton alaiset palveluskoirien suomenmestaruuskisat yhteistyössä eri palveluskoirayhdistysten kanssa.

Aina ei jaksais harjoitella, vaikka se mukavaa onkin... Harjoittelun vastapainoksi järjestämme jäsenistöllemme erillaisia iltamia muutaman kerran vuodessa.

TOIVOTAMME SINUT TERVETULLEEKSI MUKAVAN HARRASTUKSEN PARIIN!!

logo_erotin.png